Hanna

Excerpt

Ens lemmeltäni kerran tiedustin: 
eloni tähti, kuinka synnyitkään,
ja mistä lempeän sä loistos sait? 
    Ja tähti lausui:  näitkö milloinkaan,
    kuink’ äkin pieni pilvi kaihtaa mun? 
Ma lausuin:  pilven milloin heleän
ja milloin synkän näin sun peittävän,
yht’ olit kirkas taas, kun haihtui tuo. 
    Taas lausui tähti:  näitkö, kuinka mun
    pian himmentääpi päivä maallinen? 
Ma lausuin:  monen päivän loistossaan
näin nousevan ja valos voittavan,
se yhä laski, sin’ et milloinkaan. 
    Ja tähti taas:  valooni luotatko,
    elosi toivon siitä sytyttäin? 
Ma lausuin:  pilven takaa hymys näin
ja päivän loiston takaa tuikkehes,
viel’ loistat tuolla puolen haudankin. 
    Nyt lausui tähti:  tunnetko sa mun? 
    Ma oman rintas olen huokaus,
    mi rauhan toivoss’ etsi taivastaan,
    Ma oman henkes olen välkähdys,
    mi säteillen lens synnyinmaahansa,
    ma oman sielus päivänpaiste oon,
    sä helläss’ elät hohtehessani.